Nose Work

Nose Workin juuret ovat USA:ssa Kaliforniassa. Vuonna 2006 alkunsa sai laji nimeltä K9 Nose Work (kyseessä on tavaramerkki) ja ensimmäiset viralliset kilpailut järjestettiin vuonna 2009. Sittemmin laji on levinnyt mm. Kanadaan, Australiaan, Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen.

Nose Work laji kehitettiin imitoimaan työkoirien hajutyöskentelyä, josta se erillaisten työpajojen ansiosta kehityi nykyiseen harrastusystävälliseen muotoonsa. Lajissa koiralle opetetaan erottamaan haju ja ilmaisemaan sen sijainti.

Nose Workista puhuessa, se yleensä jakaantuu kahteen osaan. Koiraharrastuksena lajissa ei ole tarkempia sääntöjä ja monesti puhutaan vain koiran nenätyöskentelystä, mutta kilpailulajista puhuttaessa, sitä koskevat tarkemmat säännöt, joista voit lukea tästä.

Laji ei vaadi aikaisempaa kokemusta hajutyöskentelystä tai muita erikoistaitoja koiralta tai ohjaajalta. Lajiin vaaditaan koirakko (koira+ohjaaja) ja tarkoituksena on etsiä kohdehajuja mm. sisältä, ulkoa, laatikoista tai ajoneuvoista. Suomessa hajuina käytetään eukalyptusta, laventelia ja laakerinlehteä, mutta harrastusmielessä nenätyöskentelyssä voidaan käyttää muitakin hajuja tai mahdollisesti makupaloja.

Nenätyöskentely on koiralähtöinen laji ja se on ominaista toimintaa koiralle. Nenätyöskentely sopii myös kaikille koiraroduille, ikään katsomatta, eivätkä fyysiset tai psyykkiset rajoitteet ole yleensä esteenä. Laji voi jopa vahvistaa koiran itsetuntoa ja täten auttaa ongelmakoiria. Nose Workissa koira joutuu käyttämään nenän lisäksi päätään ja se rasittaa koiraa “hyvällä” tavalla ja voi olla koiralle vaativampaa kuin pitkät lenkkeilyt.

Nose Workissä ohjaajana on hieno nähdä koiran käyttävän nenäänsä ja nähdä millainen potentiaali koiran hajuaistissa on. Nose Workin aloittamisessa ei tarvitse koiran kanssa harrastaa vaativia tottelevaisuuskoulutuksia.

Jos haluat koiralle virikkeellistä toimintaa ja hyvän harrastuksen, Nose Work on sinulle ja koirallesi! Katso lisätietoja Nose Work Finland Ry:n sivuilta.

Nose Work hydrolaatit ja muut hajut

Nose Work Finland Ry on moneen kertaan kartoittanut hydrolaatteja ja pitäisikö niistä siirtyä öljyihin tai synteettisiin hajuihin. Synteettisen hajun etuna voidaan pitää sen yhdenmukaisuutta eli käytettävässä hajussa ei ole eroja erien suhteen, eivätkä ne sisällä edes pieniä määriä liuottimia.

Nykyisin käytetyissä hydrolaateissa voi olla pieniä jäämiä liuottimista, mutta tämä on hyvinkin alkuperäkohtaista. Liuotinaineita hydrolaattiin voi mahdollisesti jäädä työvälineiden, astioiden tai pullojen puhdistuksessa.

Nose Workin lähtömaassa USA:ssa käytetään pääsääntöisesti eteerisiä öljyjä. Kolme käytettyä hajua ovat; Koivu (sokerikoivu), Anis (anisruoho), Neilikka (mausteneilikka). Oma mielipiteemme on että eteeriset öljyt eivät ole koiralähtöisiä ja ne ovat lähtökohtaisesti koirille myrkyllisiä. Kun koira opetetaan tiettyihin hajuihin, sillä voi olla tarve ottaa hajuja sisältävät esineet suuhunsa, joten on mahdollista että koira pääsisi joskus käsiksi pulloon joka sisältää pelkästään eteeristä öljyä ja tämä olisi myrkyllistä koiralle. Hydrolaateissa taasen tätä vaaraa ei ole.

Eteerisissä öljyissä on myös ongelmana laadukkuus eli tietyillä valmistajilla joukkoon on voitu lisätä jotain ylimääräistä. Tästä syystä niihin vaadittaisiin yksi valmistaja, jonka laatuun voisi luottaa. Eteeriset öljyt ovat myös hajuina voimakkaampia kuin hydrolaatit ja tämä taas voisi helpottaa liikaa niiden löytämistä.

Nose Work hydrolaatit salkussa

Hydrolaatit ovat käytössä esimerkiksi Ruotsissa. Hydrolaattien käyttöä puoltaa taas se, että ne ovat koirille turvallisia. Hydrolaatit ovat täysin turvallisia ja niitä voi jopa juoda. Hydrolaatit ovat myös mahdollisimman luonnonmukaisia, eikä niihin ole lisätty mitään ylimääräistä. Hydrolaatit ovat yleensä myös edullisempia eteerisiin öljyihin verrattuna. Hydrolaattien valmistaminen ei ole vaikeaa ja niiden valmistamista Suomessa voitaisiin harkita laadun takaamiseksi.

Nose Work hydrolaattien yleinen huoli on niiden laatu ja eroavaisuus. Suurin osa hydrolaateista tällä hetkellä tulee joko Espanjasta tai Ranskasta. Hydrolaatti erissä on todellakin pieniä eroavaisuuksia hajuissa, koska ne tehdään kasveista ja kasvit eivät ole koskaan samanlaisia, tähän vaikuttaa uskomattoman moni muuttuja. Lähtökohtaisesti kuitenkin nuo erot ovat niin pieniä, että ei ole havaittu koirilla hajun tunnistamiseen liittyviä ongelmia. Koirat ovat mainioita soveltamaan hajuja ja ymmärtävät kyllä soveltaa, jos haju on hiukan muuttunut matkan varrella.

Hydrolaatit ovat eteeristen öljyjen höyrydestillaation yhteydessä syntynyt sivutuote. Esimerkiksi kilosta eukalyptus kasvia syntyy tislauksessa tietty määrä eteerisiä öljyjä ja sivutuotteena hydrolaattia noin litran verran.

Nose Work videoita

Alla muutamat videopoiminnat, jotka voivat auttaa Nose Workin aloittamisessa.

Nose workin alkeet purkkiradalla (Päivi Kokko)

Miten koiran hajuaisti toimii?

Yksi kommentti artikkeliin “Nose Work

  1. by admin sanoo:

    Jos tämä artikkeli Nose Workista sisältää virheitä tai haluaisitte muita tarkennuksia niin kommentoikaa juttua! Suurin osa tekstistä on omakohtaisia kokemuksia ja osa tiedoista on sovellettu eri lähteistä. Koitamme päivittää myös artikkelia ajan myötä ja lisätä uutta tietoa sekä videoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *